herätys...

Herään sekavassa ja uneliaassa tilassa...kello on 18 illalla.
Pohdin mitä on tapahtunut, aamulla 8.00 anestesiahoitaja sanoi "hyvää yötä" ja herään vasta illalla.
Kuulen piipittävät laitteet ympärilläni ja piuhoja on joka puolella. Onkohan tuo sydänääneni joka tasaisesti piippaa? Tunnistan kyllä valvontalaitteet ja tajuan että en ole kuitenkaan heräämössä vaan sairaalahuoneessani, josta aamulla leikkaukseen lähdin.
Painan tuttua punaista nappia ja hoitaja tulee hetkessä luokseni.

Kaikki on hyvin, vaikka herääminen on ollut todella pitkää, mutta elintoiminnot ovat olleet stabiilit, ei ole ollut syytä (vielä) huolestua.

Ensimmäisenä kerron, miten suuni on kuiva ja kivut taivaissa.
Saan nokkamukista vettä ja löydän toisen tutun napin, painan harmaan muovikappaleen kämmeneeni ja peukalo pureutuu tiukasti nappiin joka on sen päässä...
ystävä morfiini on jälleen täällä.

Tunnen miten kivut helpottavat, muttei ne koskaan täysin poistu. Silmäni sulkeutuvat hiljaa...mietin että miten jaksan soittaa rakkaalle aviomiehelleni, että olen herännyt.

Herään uudelleen tuntia myöhemmin ja helpotettua oloani lääkityksellä, saan soitettua miehelleni, joka oli jo huolissaan, miksei ole vielä saanut tietoa voinnistani.
Kerron sen vähäisen tiedon joka minulla on, olen herännyt hitaasti, leikkauksen etenemisestä ei hajuakaan.

Olo on kuin humalaisella, tunne on tuttu edellisen leikkauksen jälkeen.
Väsymys on käsittämätön...nukahdan taas.

Kauan odotettu leikkaus

Leikkausta on odotettu jo pitkään, nyt se kuitenkin viimein toteutui...
eikä taaskaan mennyt ihan niin kuin ajattelin. Tietenkään.
Lääkärit eivät juuri mitään puhu ja ei ollut tietoa edes kuntoutumisesta ennen leikkausta.

Kärsin sairaalapelosta, jota ei ole auttanut, että joka reissulla tehty virheitä...

Tulin tiistai aanulla sairaalaan ja mielessä ei ollut niin paljon pelkoa mitä olin odottanut. Päivää ennen leikkausta tehtiin erilaisia testejä ja yhä ihmeteltiin,että ompa huonoksi polvet mennyt..
Seuraavana aamuna odottaa heti leikkaus, saan heti aamulla esilääkitystä etten jännittäisi, jolloin pikkuiset suomeni tuppaavaat häviämään ja katetrin laitto välillä lähes mahdotonta.
Iloisten sinisten pillirien imeydyttyä suonistooni en jännitä, mutta hämmästyn vanhemman vähän epäsiistin miehen tuloa huoneeseeni...onko tämä lääke näin hyvää vai onko tämä piilokamera??
Miehen pulleat karkeat kädet todella ottavat kädesstäni kiinni,ilman käsipesuja saati suojahanskoja....ja napsuttelevet käsipöytääni pujottaen sinne vaaleanpunaisen katetrin neulan "hyvinhän se suoni löytyi", toteaa tämä mies jota tuijotan yhä hämmästyneenä.

Pian katetrin laiton jälkeen hoitaja vie minut leikkausaliin,jossa heikkoa suomea puhuva mutta erittäin ystävällinen mies ottaa heti kädestäni ja käskee ajatella kauniita asioita.
Pian nukahdan ja nukun onnellisesti täysin tiedostomattomassa tilassa.

Herään illalla kuuden maissa...olen siis nukkunut kymmenisen tuntia, josta leikkaus on kestänyt yli neljä tuntia.

Lääkäri on vähäsanainen ja minulle jää epäselvä olo,mutta ystävä morfiini valuu jo suoneen, joten ajatukset ei ole mitään kirkkaimpia...