Yksi hetki joka muutti kaiken.
Reilu kaksi vuotta olen taistellut että tulisin kuntoon ja polvivammani saataisiin korjattua. Matkalla on ikävä kyllä ollut enemmän hoitovirheitä kuin onnistumisia...
Haluan yhä uskoa, että tulen kohtuu kuntoon. Muuhun en voi uskoa, tai ei ole tulevaisuutta.
Entistä minusta ei saa, mutta suurin haaveeni on saada elää ilman ortooseja.
Tänäänkin oli ihan järjetön helle ja ollut kesän aikana useampiakin +30 päiviä, muutenkin on kuuma, niin paksut ortoosit ei todellakaan helpota oloa.
En häpeile ollenkaan ortooseja, mutta ne ovat jotenkin epäsiistit jos ovat näkyvillä, joten kovin lyhyitä mekkoja ei tarvitse päälleen laittaa.
Kumpa voisi vielä kokea sen vapauden tunteen, että juoksee vaan veteen viilentymään... ilman ortoosien vaihtoja tai kömpelöä kävelyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti